tästä ikuisuuteen.

7/10

halusin vain saattaa tietoisuutenne, arvon lukijat, että seuraavan radiohiljaisuuden syy ei suinkaan ole minussa, vaan tässä.

olen alkanut kutomaan itselleni mekkoa. m e k k o a.

en ollut ikinä edes ajatellut neulemekon tekemistä. sen verran monta hihaa-vaille-valmista neuletakkia on tullut joskus tehtyä. mutta sitten näin tämän mallin. joten tiedossa on sileää neuletta, 3:n puikot & mustaa merinovillaa – tästä ikuisuuteen.

harjoituksia.

kuvausharjoituksia - otto I:

no niin! aloitetaan sitten...

hmmm... tää ei oikein toimi.

kokeiltaisko jotain muuta?

katsoisitko vaikka hei tännepäin...!

joo! hyvä!
tää on tosi hyvä! 
pidä tää!

hei, mitä nyt...?!

...ooo ...O-OU!

ja kesähousujen kutomisharjoituksia – otto I.

halusin tehdä jotain pientä ja nopeaa kahden muun isomman projektin vastapainoksi. pientä ja nopeaa! joopa joo. mitkä kuuluisat viimeiset sanat! tai no – oishan nää housut olleet nopeat, mikäli niitä ei olis tarvinnut purkaa kertaalleen. sitten taas ne olis olleet kaikkea muuta kuin pienet. no, nyt ne on ainakin valmiit.

kuvausharjoituksia ja kesähousuharjoituksia – otto II:

toimii!

pikku kipparin takki.

mä olen aina ollut yhden neuleen nainen. tai ainakin olin. sillä yhtenä toukokuisena päivänä mulla olikin yhden sijasta kolme keskeneräistä työtä.

no okeiokei, ei kolme keskeneräistä työtä ole mitenkään ennenkuulumattoman paljon. mulle se oli kuitenkin ennenkuulumattoman liikaa, sillä sauhuavista puikoista huolimatta yksikään neule ei vaan tuntunut valmistuvan. mutta! tattadaa! vihdoin ja viimein neulomon tuotantolinjalta putkahtaa jotain valmista!

alunperin olin suunnittellut neulovani pojalle pienen *pidättäkää hengitystänne!* punaisen hupparin. kyllä, luitte oikein. punaisen. ostin 6 kerää ihanan pehmoista bambulankaa, ja heti samana iltana kaivoin puikot esiin. kun kaksi viikkoa myöhemmin puikoilla oli edelleen neulottuna vain ne samat, resorin 5 ensimmäistä riviä, tajusin että nyt ei taida oikein lähteä. ehkä se oli sittenkin liian... punaista.

onneksi, oi  o n n e k s i, käsityö-elisassa saa vaihtaa avaamattomat ja käyttämättömät kerät (mieletön palvelu! mä varmaan hukkuisin muuten erinäisissä lankahurmoksissa tehtyihin harhaostoksiin). kävin siis vaihtamassa korkkaamattomat kerät sinisiin ja valkoisiin – ja johan lähti.

mä rrrakastan raitoja. jos saisin pukeutua vain yhteen kuvioon koko loppuelämäni ajan, niin valitsisin raidat (...eikun hetkinen, mä taidan pukeutua vain niihin jo nytkin). boleron malli ja lanka ovat kummatkin sirdarin. en edes muuttanut juuri mitään. bolero syntyi nelosen puikoilla nopeasti (vaikka itse ohje olikin hivenen hämmentävä. kauiten tässä on siis kestänyt kokoonkursiminen. oli katsokaas vähän rimakauhu). parasta oli kuitenkin ihanan tuntuinen bambulanka, jossa on myös kaunis kiilto (harakka arvostaa). 

tämän boleron saa ystävän 1-vuotias tyttö, jonka ystävällinen äiti on lainannut meille yhtä sun toista vauvatavaraa (en tiedä olenko kiitollisempi siitä, ettei meidän ole tarvinnut itse ostaa ihan kaikkea, vai siitä että voin kiikuttaa tavarat takaisin kun niitä ei enää tarvita...ha!).

mutta sitten ens kerralla kun neulon jotain tytölle, niin se on sitten kyllä vaaleanpunaista (tiedoksi, katri)!

valkoista.

koska koen kevyttä kutomismasennusta*, palataan taas sarjamme "oldies and goldies" pariin. tämä vauvan neulemekko valmistui ystävän ihanalle, pienelle tytölle, joka on vain muutaman viikon poikaamme nuorempi. kaikkien pienten harmaiden ja mustien villavaatteiden jälkeen olin tietenkin ilahtunut tekosyystä mahdollisuudesta kutoa jotain suloista ja vaaleanpunaista! mutta mitä mä teen? ostan valkoista lankaa.

jos niitä täydellisiä harmaita lankoja on vaikea löytää, niin ei kauniiden vaaleanpunaisten sävyjen löytyminenkään ilmeisesti ihan itsestäänselvyys ole. mikään pitkällisen tutkimuksen tulos tämä johtopäätös ei ole, vaaleanpunaista lankoja kun ei kauheasti tule osteltua, mutta mielummin sitten silloinkin valkoista kuin jotain... jotain... marsipaanipossun punaista! lanka on sublimen baby cashmere merino silkkiä, joka on ehkä maailman ihanin lanka (ainakin jos siitä ois se täydellinen harmaa...). mullekin kelpais tästä mekko. tai mielummin kokovartalohaalari.

herttainen malli on debbie blissin ja löytyy modan numerosta 01/10. mallin yksityiskohdat ei oikein kuvasta välity (en huomannut dokumentoida tarkemmin, kas kun en ollut silloin vielä neulebloggari (hah!)). helma, hihansuut ja rintamus ovat helmineuletta, muutoin sileää. rinnassa kulkee kapea satiininauha. tähän malliin tuli myös jotakin niinkin mystistä kuin nirkkoreunus, jonka merkitys piti selvittää sekä googlen että valittujen palojen 700 sivuisen käsityöraamatun avulla. mutta onnistui.

*sain juuri bambulangasta valmiiksi kokonaiset kaksi tiskirättiä, jotka olen purkanut ja aloittanut uudestaan niin monta kertaa, että menin jo laskuissa sekaisin. wuhuu. että ei mee täälläkään aina ihan niinkuin strömsössä...

pieniä.

meille ei tainnut oikein olla etukäteen täysin selvää millaisia vauvan vaatteita kannattaa hankkia. esimerkiksi 62 cm:n pillifarkut olis voinut jättää ostamatta. sen sijaan talvivauvalle kaulaliina olis voinut olla ihan näppärä (vauvoilla kun on kuin onkin kaula, vaikkei sitä välttämättä ihan ensi näkemältä uskoisi). sanoista tekoihin, siis. varsinkin kun lämpöpussi, josta suljettuna jäi näkyviin suurin piirtein kaksi silmää ja yksi pikkuruinen nenänpää, jäi samaan aikaan turhan pieneksi ja tuli turhan lämpimäksi.

tämä vauvan pieni kaulaliina valmistui ylijääneistä dropsin baby merino -keristä. mä niiiin tykkään kutoa 2,5 mm:n puikoilla. pitäis ehkä opetella tykkäämään isommistakin puikoista... ei oo muuten ens talvena paljon blogattavaa jos aion kutoa 86 cm:n vaatteita 2,5:n puikoilla. kaulaliinan tuohon, öö, alikulkutunneliin osviittaa löytyi drops designiltä.

pikkuruiset vauvan lapaset valmistuivat samasta vaaleanharmaasta baby merinosta, sitä kun tosiaan sattuneesta syystä löytyy ihan omasta takaa...

 

kaino malli.

 

paras malli.

ihan vaan villasukat.

 kudoin ihan vaan villasukat. ihan vaan siks että nämä:

on muuttuneet näiksi:

toivottavasti, oi toivottavasti, näillä ei olisi enää tänä keväänä käyttöä, villasukilla ja kumppareilla.

kotikutoinen.

metsästäessäni sitä erästä neuleohjekirjaa, löysin aivan sattumalta myös donna wilsonin (kyllä, a i v a n  sattumalta) ohjekirjan the knitted odd-bod bunch. tätä yllättävää löydöstä seurasi ajatus- ja tapahtumaketju, jonka tuloksena postiluukusta tipahti saapumisilmoitus 7 päivää myöhemmin. oho!

en ollut koskaan neulonut mitään englanninkielisen ohjeen mukaan, mutta hei, miten vaikeaa se nyt muka voisi olla! ilmeisen vaikeaa, oli ensimmäinen ajatukseni kun avasin kirjan. "r 15: p9, p2tog, p10, p2togbl, p9", "r 42: k1, m1r, k to last st, m1l, k1." siis – mitä ihmettä!? anteeksi, tilasin mielestäni e n g l a n n i n kielisen kirjan, mä en oikeen osaa tätä swahilia. mutta ei koodin murtamiseksi loppujen lopuksi tarvittu muuta kuin lyhennysten selitys ja neulesanasto. itseasiassa ohjeet osoittautuivatkin yllättävän simppeleiksi.

meillä näistä omituisista otuksista tuotantoon valikoitui ensimmäiseksi rita raccoon, joka muuttui kotikutoisesti pera pesukarhuksi.

 peralla on melko vaikuttavan kokoinen häntä, 

pullea vatsa ja mahtipontinen kuono.

en (tietenkään) voinut pysyä täysin uskollisena alkuperäiselle ohjeelle, vaan tein muutaman lisärivin siellä täällä sekä erilaiset korvat. hännän tein suljettuna neuleena koska ajattelin että se täytyisi olla niin paljon mutkattomampaa – olinhan neulonut viimeksi raidallista, suljettua neuletta 7. luokalla, jolloin en ollut varsinainen puikkovirtuoosi (silloin käsityötunneilla villasukkia neulottaessa sai valita tekeekö yhden, pitkän, villasukan vai parin tavallisen pituisia. hmm... miksiköhän moinen valinnanvapaus silloin suotiin? korjatkaa jos olen väärässä, mutta eihän se varsi ole se villasukan vaikein osuus... lienee sanomattakin selvää, kumpaan vaihtoehtoon päädyin. mihinköhän se pariton polvisukka mahtoi päätyä...?)