mihinkäs sitä raidoistaan...

olen tässä ajatellut blogin kaivamista naftaliinista kun innostus on taas sattuneesta syystä virinnyt ja loppuvuodesta on taas toivottavasti aikaa kutoa enemmän. 

mutta sitten jäin katselemaan näitä neljää samaan aikaa pyykkitelineellä kuivamassa ollutta neuletta, ja mietin että onko erilaisista raitaneuleista muka bloginaiheeksi? 

jääköön nähtäväksi. 

tilattua.

sain tilauksen: musta poolo 2,5-vuotiaalle. 

okei. 

niin paljon kun kutomisesta pidänkin, liittyy siihen olennaisesti kolme  t o d e l l a  pitkästyttävää työvaihetta: purkaminen, päätteleminen ja kokoon parsiminen. vaikka olinkin kutonut yhtä sun toista ennen odotusaikaa (ja käsityöhormonin laukeamista), ymmärsin vasta vauvanvaatteita tehtaillessani, että suljettuna neuleena on mahdollista kutoa kokonaisia vaatekappaleita. siis muitakin kuin pipoja ja lapasia. 

ja oikeastaan vasta veeran mekkoa tehdessäni ymmärsin, että suljettuna neuleena on mahdollista kutoa myös ihan kokonaisia aikuisten vaatekappaleita. siis ilman yhtään ainoaa yhteen parsittavaa saumaa! halleluja!

 jos kutominen ilman päättelyä on mahdollista, voisikohan kutominen ilman purkamistakin olla? tässä neulomossa purkaminen nimittäin vaikuttaa olevan aika usein ...osa prosessia. harvoin se tosin turhauttaa yhtä paljon kuin tällä kertaa. ehkä yli 92-, 80-, 62-senttisiä vaatteita ei vaan pitäis kutoa 2,5 puikoilla. tämä oli myös ensimmäinen työ, jonka aloitin töihinpaluun jälkeen, joten aikaa käsitöille oli huomattavasti aikaisempaa vähemmän. mutta nyt se on valmis, juuri sopivasti, kröhöm, toukokuuksi. toivottavasti sopii syksylläkin...

 

neuleen mallin on sovellettu samasta sandnes garnin ohjeesta, jolla edellinenkin raglan-neule on tehty. lanka musta lanett.

 ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan en tiedä, mitä tekisin seuraavaksi. hämmentävää. 

(mikäli joku kuvitteli, että kutomiskausi päättyy samalla 

kun punkkukausi vaihtuu valkkarikaudeksi, niin ehei, ei suinkaan)

seuraavaksi ehkä jotain värikästä... tai no, edes valkoista.

rrraidallinen rrraglan.

vaikka viime talvena vannoin, että ensi vuonna en varmasti kudo millään kahden ja puolen puikoilla villahaalaria 86-senttiselle, niin niinhän siinä sitten kuitenkin meinasi käydä... itseasiassa vain pätevän ohjeen puuttuminen erotti minut tästä(kin) loistoideasta, mutta löytämissäni haalariohjeissa koot loppuivat kokoon 74/80 cm. yritin kyllä skaalata ohjeita isompaan kokoon, lisätä kas näääin ja noooin, mutta luovutin muutaman yrityksen jälkeen. reilun vuoden kokemuksesta huolimatta pikkuihmisten koot, ja varsinkin potentiaalinen kasvutahti, ovat edelleen täysi mysteeri.

niinpä tein siis neuleen. raidallisen - yllätysyllätys. 

se sai parikseen villahousut. mustat - yllätysyllätys.

neuleen malli on jälleen kerran sandnes garnin ja lanka lanett. malli on mielestäni oikein kiva, raglan-hihat (=ei saumoja, ei pääteltävää. huraa!) ja kaksi nappilistaa (=helppo pukea. huraa!). olen ollut aikaisemminkin huomaavinani, että sadnesin mallit ovat aika niukkoja, mutta tähän kudoin 5 ylimääräistä senttiä vartalon pituuteen ja hihoihin. jätin myös hihat yhden 12 kerroksen kuvion verran lyhyemmiksi kuin vartalossa, vaikka ohjeessa käskettiinkin tehdä niihin yhtä monta kuviokerrosta.

ankkurinapit – tottakai

housut on kudottu jo viime talvena hyväksi todetun ohjeen mukaan (aika paljon isompina vaan. sniif), eikä niissä ole oikein mitään erikoista. paitsi että kudoin niihin takataskun, jotta isän olisi helpompaa erottaa takapuoli etupuolesta. mutta sainko sitä taskua koskaan ommeltua kiinni. no en, mutta toisaalta – ei siinäkään ole mitään erikoista.

hiljaista kuin huopatossutehtaalla.

tiedän, tiedän. 

on ollut hiljaista kuin...

...HUOPATOSSUTEHTAALLA! 

vaikka välttelinkin yhden talven opinnäytetyön kirjoittamista kutomalla näitä balleriinatossuja, ei syytetä pitkäksi venähtäneestä radiohiljaisuudesta pelkkiä tossuja. syytetään suomen synkkää talvea (kuvaaminen mahdotonta), mustaa väriä (kuvaaminen mahdotonta) ja paikallaan pysymisen ilmeistä vaikeutta (arvaatteko ketä tarkoitan? kuvaaminen täysin mahdotonta).

 

tossuja on siis syntynyt näiden kuvissa näkyvien kolmen parin lisäksi kahdet muutkin (ensimmäisessä kuvassa näkyy myös yksi valkoinen pari). nämä kahdelle pikkutytölle valmistuneet vaaleanpunaiset ovat suosikit - onhan mun mustavalkoharmaassa sydämessä aivan erityinen paikka vaaleanpunaiselle. niin, ja ehkä nää näyttää pikkuisen somemmilta koossa 23 kuin koossa 40 (terkkuja äiti!).

tossujen malli on ilun. 

itse olen tosin sovellellut näitä vähän fiilispohjalta, 

yksikään pari ei taida olla samanlainen. 

lanka sandnes garnin tove.

 

tästä ikuisuuteen.

7/10

halusin vain saattaa tietoisuutenne, arvon lukijat, että seuraavan radiohiljaisuuden syy ei suinkaan ole minussa, vaan tässä.

olen alkanut kutomaan itselleni mekkoa. m e k k o a.

en ollut ikinä edes ajatellut neulemekon tekemistä. sen verran monta hihaa-vaille-valmista neuletakkia on tullut joskus tehtyä. mutta sitten näin tämän mallin. joten tiedossa on sileää neuletta, 3:n puikot & mustaa merinovillaa – tästä ikuisuuteen.

harjoituksia.

kuvausharjoituksia - otto I:

no niin! aloitetaan sitten...

hmmm... tää ei oikein toimi.

kokeiltaisko jotain muuta?

katsoisitko vaikka hei tännepäin...!

joo! hyvä!
tää on tosi hyvä! 
pidä tää!

hei, mitä nyt...?!

...ooo ...O-OU!

ja kesähousujen kutomisharjoituksia – otto I.

halusin tehdä jotain pientä ja nopeaa kahden muun isomman projektin vastapainoksi. pientä ja nopeaa! joopa joo. mitkä kuuluisat viimeiset sanat! tai no – oishan nää housut olleet nopeat, mikäli niitä ei olis tarvinnut purkaa kertaalleen. sitten taas ne olis olleet kaikkea muuta kuin pienet. no, nyt ne on ainakin valmiit.

kuvausharjoituksia ja kesähousuharjoituksia – otto II:

toimii!

pikku kipparin takki.

mä olen aina ollut yhden neuleen nainen. tai ainakin olin. sillä yhtenä toukokuisena päivänä mulla olikin yhden sijasta kolme keskeneräistä työtä.

no okeiokei, ei kolme keskeneräistä työtä ole mitenkään ennenkuulumattoman paljon. mulle se oli kuitenkin ennenkuulumattoman liikaa, sillä sauhuavista puikoista huolimatta yksikään neule ei vaan tuntunut valmistuvan. mutta! tattadaa! vihdoin ja viimein neulomon tuotantolinjalta putkahtaa jotain valmista!

alunperin olin suunnittellut neulovani pojalle pienen *pidättäkää hengitystänne!* punaisen hupparin. kyllä, luitte oikein. punaisen. ostin 6 kerää ihanan pehmoista bambulankaa, ja heti samana iltana kaivoin puikot esiin. kun kaksi viikkoa myöhemmin puikoilla oli edelleen neulottuna vain ne samat, resorin 5 ensimmäistä riviä, tajusin että nyt ei taida oikein lähteä. ehkä se oli sittenkin liian... punaista.

onneksi, oi  o n n e k s i, käsityö-elisassa saa vaihtaa avaamattomat ja käyttämättömät kerät (mieletön palvelu! mä varmaan hukkuisin muuten erinäisissä lankahurmoksissa tehtyihin harhaostoksiin). kävin siis vaihtamassa korkkaamattomat kerät sinisiin ja valkoisiin – ja johan lähti.

mä rrrakastan raitoja. jos saisin pukeutua vain yhteen kuvioon koko loppuelämäni ajan, niin valitsisin raidat (...eikun hetkinen, mä taidan pukeutua vain niihin jo nytkin). boleron malli ja lanka ovat kummatkin sirdarin. en edes muuttanut juuri mitään. bolero syntyi nelosen puikoilla nopeasti (vaikka itse ohje olikin hivenen hämmentävä. kauiten tässä on siis kestänyt kokoonkursiminen. oli katsokaas vähän rimakauhu). parasta oli kuitenkin ihanan tuntuinen bambulanka, jossa on myös kaunis kiilto (harakka arvostaa). 

tämän boleron saa ystävän 1-vuotias tyttö, jonka ystävällinen äiti on lainannut meille yhtä sun toista vauvatavaraa (en tiedä olenko kiitollisempi siitä, ettei meidän ole tarvinnut itse ostaa ihan kaikkea, vai siitä että voin kiikuttaa tavarat takaisin kun niitä ei enää tarvita...ha!).

mutta sitten ens kerralla kun neulon jotain tytölle, niin se on sitten kyllä vaaleanpunaista (tiedoksi, katri)!