9.3.2011

rrraidallinen rrraglan.

vaikka viime talvena vannoin, että ensi vuonna en varmasti kudo millään kahden ja puolen puikoilla villahaalaria 86-senttiselle, niin niinhän siinä sitten kuitenkin meinasi käydä... itseasiassa vain pätevän ohjeen puuttuminen erotti minut tästä(kin) loistoideasta, mutta löytämissäni haalariohjeissa koot loppuivat kokoon 74/80 cm. yritin kyllä skaalata ohjeita isompaan kokoon, lisätä kas näääin ja noooin, mutta luovutin muutaman yrityksen jälkeen. reilun vuoden kokemuksesta huolimatta pikkuihmisten koot, ja varsinkin potentiaalinen kasvutahti, ovat edelleen täysi mysteeri.

niinpä tein siis neuleen. raidallisen - yllätysyllätys. 
se sai parikseen villahousut. mustat - yllätysyllätys.


neuleen malli on jälleen kerran sandnes garnin ja lanka lanett. malli on mielestäni oikein kiva, raglan-hihat (=ei saumoja, ei pääteltävää. huraa!) ja kaksi nappilistaa (=helppo pukea. huraa!). olen ollut aikaisemminkin huomaavinani, että sadnesin mallit ovat aika niukkoja, mutta tähän kudoin 5 ylimääräistä senttiä vartalon pituuteen ja hihoihin. jätin myös hihat yhden 12 kerroksen kuvion verran lyhyemmiksi kuin vartalossa, vaikka ohjeessa käskettiinkin tehdä niihin yhtä monta kuviokerrosta.


ankkurinapit – tottakai

housut on kudottu jo viime talvena hyväksi todetun ohjeen mukaan (aika paljon isompina vaan. sniif), eikä niissä ole oikein mitään erikoista. paitsi että kudoin niihin takataskun, jotta isän olisi helpompaa erottaa takapuoli etupuolesta. mutta sainko sitä taskua koskaan ommeltua kiinni. no en, mutta toisaalta – ei siinäkään ole mitään erikoista.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ompa kiva saaristopuku! Varsinkin villahousut mustana.

Neuloin ystävän bebelle potkupuvun, jonka ohjeen löysin Raverlystä: Pepita Overalls. Harmi ettei oma enään mahdu nuin pieniin vaatteisiin :D

-Heidi

mii kirjoitti...

kiitos heidi ja kiitos vinkistä! kivan näköiset noi pepita-haalarit. juuri tuollaiset jalkaterälliset haalarit olisin halunnut tehdä - 2 vuotta sitten... täytyypä laittaa ohje korvan taakse ;)

Nna kirjoitti...

ihanan raikkaita nämä sun lastenneuleet! tuntuu, että lapsille on vain niin samantyylisiä neuleohjeita. tietysti värejä vaihtamalla voi myös vaikuttaa asiaan...

mii kirjoitti...

voi kiitos, Nna! suurinosa lasten neulemalleista on tosiaan... no, melko tietyntyyppisiä. itse katson malleista enää melkeinpä vain silmukka- ja kerrosmäärät.

Laura kirjoitti...

Ihania neulomuksia. Sitä paitsi raita on aina ihana.:)