tästä ikuisuuteen.

7/10

halusin vain saattaa tietoisuutenne, arvon lukijat, että seuraavan radiohiljaisuuden syy ei suinkaan ole minussa, vaan tässä.

olen alkanut kutomaan itselleni mekkoa. m e k k o a.

en ollut ikinä edes ajatellut neulemekon tekemistä. sen verran monta hihaa-vaille-valmista neuletakkia on tullut joskus tehtyä. mutta sitten näin tämän mallin. joten tiedossa on sileää neuletta, 3:n puikot & mustaa merinovillaa – tästä ikuisuuteen.

harjoituksia.

kuvausharjoituksia - otto I:

no niin! aloitetaan sitten...

hmmm... tää ei oikein toimi.

kokeiltaisko jotain muuta?

katsoisitko vaikka hei tännepäin...!

joo! hyvä!
tää on tosi hyvä! 
pidä tää!

hei, mitä nyt...?!

...ooo ...O-OU!

ja kesähousujen kutomisharjoituksia – otto I.

halusin tehdä jotain pientä ja nopeaa kahden muun isomman projektin vastapainoksi. pientä ja nopeaa! joopa joo. mitkä kuuluisat viimeiset sanat! tai no – oishan nää housut olleet nopeat, mikäli niitä ei olis tarvinnut purkaa kertaalleen. sitten taas ne olis olleet kaikkea muuta kuin pienet. no, nyt ne on ainakin valmiit.

kuvausharjoituksia ja kesähousuharjoituksia – otto II:

toimii!

pikku kipparin takki.

mä olen aina ollut yhden neuleen nainen. tai ainakin olin. sillä yhtenä toukokuisena päivänä mulla olikin yhden sijasta kolme keskeneräistä työtä.

no okeiokei, ei kolme keskeneräistä työtä ole mitenkään ennenkuulumattoman paljon. mulle se oli kuitenkin ennenkuulumattoman liikaa, sillä sauhuavista puikoista huolimatta yksikään neule ei vaan tuntunut valmistuvan. mutta! tattadaa! vihdoin ja viimein neulomon tuotantolinjalta putkahtaa jotain valmista!

alunperin olin suunnittellut neulovani pojalle pienen *pidättäkää hengitystänne!* punaisen hupparin. kyllä, luitte oikein. punaisen. ostin 6 kerää ihanan pehmoista bambulankaa, ja heti samana iltana kaivoin puikot esiin. kun kaksi viikkoa myöhemmin puikoilla oli edelleen neulottuna vain ne samat, resorin 5 ensimmäistä riviä, tajusin että nyt ei taida oikein lähteä. ehkä se oli sittenkin liian... punaista.

onneksi, oi  o n n e k s i, käsityö-elisassa saa vaihtaa avaamattomat ja käyttämättömät kerät (mieletön palvelu! mä varmaan hukkuisin muuten erinäisissä lankahurmoksissa tehtyihin harhaostoksiin). kävin siis vaihtamassa korkkaamattomat kerät sinisiin ja valkoisiin – ja johan lähti.

mä rrrakastan raitoja. jos saisin pukeutua vain yhteen kuvioon koko loppuelämäni ajan, niin valitsisin raidat (...eikun hetkinen, mä taidan pukeutua vain niihin jo nytkin). boleron malli ja lanka ovat kummatkin sirdarin. en edes muuttanut juuri mitään. bolero syntyi nelosen puikoilla nopeasti (vaikka itse ohje olikin hivenen hämmentävä. kauiten tässä on siis kestänyt kokoonkursiminen. oli katsokaas vähän rimakauhu). parasta oli kuitenkin ihanan tuntuinen bambulanka, jossa on myös kaunis kiilto (harakka arvostaa). 

tämän boleron saa ystävän 1-vuotias tyttö, jonka ystävällinen äiti on lainannut meille yhtä sun toista vauvatavaraa (en tiedä olenko kiitollisempi siitä, ettei meidän ole tarvinnut itse ostaa ihan kaikkea, vai siitä että voin kiikuttaa tavarat takaisin kun niitä ei enää tarvita...ha!).

mutta sitten ens kerralla kun neulon jotain tytölle, niin se on sitten kyllä vaaleanpunaista (tiedoksi, katri)!

valkoista.

koska koen kevyttä kutomismasennusta*, palataan taas sarjamme "oldies and goldies" pariin. tämä vauvan neulemekko valmistui ystävän ihanalle, pienelle tytölle, joka on vain muutaman viikon poikaamme nuorempi. kaikkien pienten harmaiden ja mustien villavaatteiden jälkeen olin tietenkin ilahtunut tekosyystä mahdollisuudesta kutoa jotain suloista ja vaaleanpunaista! mutta mitä mä teen? ostan valkoista lankaa.

jos niitä täydellisiä harmaita lankoja on vaikea löytää, niin ei kauniiden vaaleanpunaisten sävyjen löytyminenkään ilmeisesti ihan itsestäänselvyys ole. mikään pitkällisen tutkimuksen tulos tämä johtopäätös ei ole, vaaleanpunaista lankoja kun ei kauheasti tule osteltua, mutta mielummin sitten silloinkin valkoista kuin jotain... jotain... marsipaanipossun punaista! lanka on sublimen baby cashmere merino silkkiä, joka on ehkä maailman ihanin lanka (ainakin jos siitä ois se täydellinen harmaa...). mullekin kelpais tästä mekko. tai mielummin kokovartalohaalari.

herttainen malli on debbie blissin ja löytyy modan numerosta 01/10. mallin yksityiskohdat ei oikein kuvasta välity (en huomannut dokumentoida tarkemmin, kas kun en ollut silloin vielä neulebloggari (hah!)). helma, hihansuut ja rintamus ovat helmineuletta, muutoin sileää. rinnassa kulkee kapea satiininauha. tähän malliin tuli myös jotakin niinkin mystistä kuin nirkkoreunus, jonka merkitys piti selvittää sekä googlen että valittujen palojen 700 sivuisen käsityöraamatun avulla. mutta onnistui.

*sain juuri bambulangasta valmiiksi kokonaiset kaksi tiskirättiä, jotka olen purkanut ja aloittanut uudestaan niin monta kertaa, että menin jo laskuissa sekaisin. wuhuu. että ei mee täälläkään aina ihan niinkuin strömsössä...

pieniä.

meille ei tainnut oikein olla etukäteen täysin selvää millaisia vauvan vaatteita kannattaa hankkia. esimerkiksi 62 cm:n pillifarkut olis voinut jättää ostamatta. sen sijaan talvivauvalle kaulaliina olis voinut olla ihan näppärä (vauvoilla kun on kuin onkin kaula, vaikkei sitä välttämättä ihan ensi näkemältä uskoisi). sanoista tekoihin, siis. varsinkin kun lämpöpussi, josta suljettuna jäi näkyviin suurin piirtein kaksi silmää ja yksi pikkuruinen nenänpää, jäi samaan aikaan turhan pieneksi ja tuli turhan lämpimäksi.

tämä vauvan pieni kaulaliina valmistui ylijääneistä dropsin baby merino -keristä. mä niiiin tykkään kutoa 2,5 mm:n puikoilla. pitäis ehkä opetella tykkäämään isommistakin puikoista... ei oo muuten ens talvena paljon blogattavaa jos aion kutoa 86 cm:n vaatteita 2,5:n puikoilla. kaulaliinan tuohon, öö, alikulkutunneliin osviittaa löytyi drops designiltä.

pikkuruiset vauvan lapaset valmistuivat samasta vaaleanharmaasta baby merinosta, sitä kun tosiaan sattuneesta syystä löytyy ihan omasta takaa...

 

kaino malli.

 

paras malli.

ihan vaan villasukat.

 kudoin ihan vaan villasukat. ihan vaan siks että nämä:

on muuttuneet näiksi:

toivottavasti, oi toivottavasti, näillä ei olisi enää tänä keväänä käyttöä, villasukilla ja kumppareilla.

kotikutoinen.

metsästäessäni sitä erästä neuleohjekirjaa, löysin aivan sattumalta myös donna wilsonin (kyllä, a i v a n  sattumalta) ohjekirjan the knitted odd-bod bunch. tätä yllättävää löydöstä seurasi ajatus- ja tapahtumaketju, jonka tuloksena postiluukusta tipahti saapumisilmoitus 7 päivää myöhemmin. oho!

en ollut koskaan neulonut mitään englanninkielisen ohjeen mukaan, mutta hei, miten vaikeaa se nyt muka voisi olla! ilmeisen vaikeaa, oli ensimmäinen ajatukseni kun avasin kirjan. "r 15: p9, p2tog, p10, p2togbl, p9", "r 42: k1, m1r, k to last st, m1l, k1." siis – mitä ihmettä!? anteeksi, tilasin mielestäni e n g l a n n i n kielisen kirjan, mä en oikeen osaa tätä swahilia. mutta ei koodin murtamiseksi loppujen lopuksi tarvittu muuta kuin lyhennysten selitys ja neulesanasto. itseasiassa ohjeet osoittautuivatkin yllättävän simppeleiksi.

meillä näistä omituisista otuksista tuotantoon valikoitui ensimmäiseksi rita raccoon, joka muuttui kotikutoisesti pera pesukarhuksi.

 peralla on melko vaikuttavan kokoinen häntä, 

pullea vatsa ja mahtipontinen kuono.

en (tietenkään) voinut pysyä täysin uskollisena alkuperäiselle ohjeelle, vaan tein muutaman lisärivin siellä täällä sekä erilaiset korvat. hännän tein suljettuna neuleena koska ajattelin että se täytyisi olla niin paljon mutkattomampaa – olinhan neulonut viimeksi raidallista, suljettua neuletta 7. luokalla, jolloin en ollut varsinainen puikkovirtuoosi (silloin käsityötunneilla villasukkia neulottaessa sai valita tekeekö yhden, pitkän, villasukan vai parin tavallisen pituisia. hmm... miksiköhän moinen valinnanvapaus silloin suotiin? korjatkaa jos olen väärässä, mutta eihän se varsi ole se villasukan vaikein osuus... lienee sanomattakin selvää, kumpaan vaihtoehtoon päädyin. mihinköhän se pariton polvisukka mahtoi päätyä...?)

 

villahousut – osa II.

koska täällä on lähiaikoina purettu enemmän kuin kudottu, vuorossa tällä kertaa jokin aikaa sitten valmistuneet -rumpujen pärinää- villahousut. henkseleillä.

koska nimiäisetiketti ei rajoita sankarin pukeutumista, tai no, pukemista, halusin pojalle tietenkin jotain muuta kuin perinteiset mustat-suorat-housut-ja-valkoisen-kauluspaidan. modan vuoden ensimmäisessä numerossa oli suloisten polvihousujen ohje, josta sain loistavan tekosyyn inspiraation kutoa pojalle vanhat kunnon polvihousut. ehdinkin kutoa ohjeen mukaiset housut henkseleitä vaille valmiiksi ennen kuin sovitin niitä ja... tajusin että polvihousut ei sittenkään taida olla paras vaatekappale ihan näin pienelle. vauvoilla kun vaippa ulottuu polvitaipeisiin asti, joten ihan p o l v i housuista ei voi oikeastaan edes puhua...

mutta mähän en helpolla luovuta ja loppujen lopuksi poika (vai äiti...) sai kun saikin polvihousunsa. tämä malli on ensimmäisten villahousujen (kyllä, niitä on edelleen lisää ja esittelemättä) pohjalta melko huolettomasti sovellettu. lanka dropsin tummanharmaata baby merinoa, jota, sen lisäksi että siitä on 3 erilaista harmaan sävyä (!), on myös ihana kutoa – 2,5 mm:n puikoilla, tottakai. ylimmän kuvan neuletakki onkin jo esitelty.

oho.

käyks kenellekään muulle koskaan näin:

ihan kuin tästä, hmm, puuttuisi jotain...

arvelinkin et jotain on vialla, kun kaikki palat kudottuani kokoon kursiminen kesti ja kesti... ja kun tässä vaiheessa kokeilin neuletta pojalla, niin tajusin et ei. ei ei ei. vaikka me ollaan käytetty pojalla aika paljonkin 62-68 -kokoisia huppareita, niin tää oli jotenkin vaan ...liikaa. liian raskas ja liian suuri, mutta kuitenkin liian pieni.

surkuhupaisinta tässä on se, että nähtyäni ton neuletakin jossain, mä olin niin ihastunut tähän debbie blissin malliin, että mun oli p a k k o saada sen ohje. keinoja kaihtamatta tilasin ohjekirjan – netistä (mua ei sais jättää kotiin kahdestaan visan kanssa). se, ettei mulla ollut debbie blissin lankaa oli ihan sivuseikka. sen sijaan mulla oli kotona odottamassa noin ...kilometrin verran dropsin vaaleanharmaata baby merinoa (jota olin pyytänyt lankabaaria tilaamaan ja josta oli tarkoitus tehdä haalari. täytyy sanoa, että vaikka en ehkä ole ollut ihan kaikkein terävimmilläni tässä odotus- ja imetysaikana, tajusin onneksi kun vuoden vaihteessa tilattu lanka saapui vihdoin helmikuussa, ettei siitä ehkä kannata enää kutoa 2,5 puikoilla kokovartalohaalaria täksi talveksi. vielä kun olis tajunnut sanoa sille 350 grammalle harmaata villalankaa ei...). baby merinon puikkosuositus on siis tosiaan 2,5-3,5 mm ja 50 gramman kerässä on 175 metriä lankaa. neulemallin debbie blissin rialto dk -langan suositus on 4 mm ja kerässä on 105 metriä... note to self – kaksinkertaisella langalla kutominen e i  ole ratkaisu.

no mutta. tykkään mallista edelleen ja todennäköisesti uskaltaudun kokeilemaan onneani uudelleen ens talvena. se todennäköisesti toimii paremmin isommissa koissa. ja josko vaikka hankkis sitten vähän enemmän sitä oikeaa lankaa muistuttavaa lankaa – ellei peräti ihan oikeaa. onneksi kirjassa on jokunen muukin toteuttamiskelpoinen malli. debbie blissillä on noin ylipäätään joitain tosi kauniita malleja – ja sit jotain ihan käsittämättömiä, kuten esimerkiksi kirjan "vauvan säkkituoli." luo 140 silmukkaa. kudo 70 cm. päättele. edes mä en tarvis tohon ohjetta.

nii, ja se puuttuva hiha, sekin oli kyllä olemassa...

villahousut – osa I.

ei, neulomismania, ei-kun-siis!, -into, ei osoita vielä(kään) hiipumisen merkkejä, mutta jatketaan silti sarjamme oldies but goldies parissa.


aloitin nämä jalkaterälliset henkselihousut samaan aikaan kuin äitiyslomankin, mutta eivät ihan ehtineet valmiiksi ennen kuin poika päätti ilmaantua pelipaikoille – 2,5 viikkoa laskelmoitua aikaisemmin. olen vähän, no, laiska laskemaan silmukoita (ja tekemään mallitilkkuja ja... eiku jätetään osa näistä neulojan perisynnit -paljastuksista toiseen kertaan). vauvan vaatteisiin olen siis koittanut löytää jonkin, edes "sinne päin", olevan ohjeen. varsinkin kun vauvojen mitat ja ulottuvuudet olivat etukäteen ihan täys mysteeri – tosin ovat sitä yhä edelleen.

ohjetta jalkaterällisiin housuihin ei kuitenkaan ihan niin vain löytynyt, joten aloitin kutomisen vyötäröltä käsityö elisasta saamieni random-villabyysien silmukkaluvun mukaan. tein vielä takapuolelle lyhennettyjä kerroksia ohjeen mukaan ja sitten aloitin sooloilun (ja siksi näiden valmistuminen vähän kestikin...). mutta ihan ässät näistä tuli – onhan nää mustat ja kudottu 2,5 puikoilla. vyötäröllä ja henkseleissä on helmineuletta, muutoin sileää. ja henkselit, ne menee tietenkin takaa ristiin. lanka on sandnes garnin musta lanett, joka harmillisesti nyppyyntyi melko tehokkaasti toisin kuin muut aikaisemmin lanetilla kutomani vaatekappaleet. voi musta – miksi juuri sinä!

pienin neuletakki.

sarjan "oldies but goldies" saa aloittaa tämä maailman pienin neuletakki, joka oli ensimmäinen pojan syntymän jälkeen valmistunut neule, ja siksi jotenkin erityinen. sniif. se muistuttaa edelleen niistä ensimmäisistä, arvokkaista viikoista ja niiden tunnelmasta.

mieluinen takki on toki muutenkin. oma värienkäyttöni on, sanottaisiinko, rajoittunut, ja vaikken haluakaan siirtää ihan kaikkia omia värineuroosejani poikaani, en myöskään halua pukea häntä vaaleansiniseen kokovartalovelouriin (tai mihinkään missä on korvat. tai häntä. tai...). neuletakin ohje on sandnes garnin, tosin lopputuloksesta tuli melko erinäköinen kun jätin hihojen palmikot tekemättä (vähemmästäkin lähtee hei kaikki katu-uskottavuus kuin palmikoista.). kekseliäänä (muahah) tein resorin 1 o 1 n, joten kauluksestakin tuli loppujen lopuksi jotain ihan muuta. sen sijaan lähdekritiikkiä olis ehkä voinut käyttää nappien määrässä, mutta ilmeisesti tuli kiire loppua kohden kun jotenkin ne napinlävetkin päätyivät, kröhöm, väärälle puolelle... ohje ja langat, nekin sandnes garnin, kaikki käsityö elisasta.

synttärit.

blogi täytti vuoden. ja puolitoista. ja kun täällä komeili edelleen vain yksi ainoa postaus, päätin antaa sille uuden elämän – käsityöblogina.

tämä blogi näki siis alun perin päivänvalon ruokablogina vuonna 2008. kaikki oli suunniteltu, nimi, konsepti ja visuaalinen ilme, ja 2h + k:n loistelias ura huipentuikin ihan yhteen postaukseen.

toivottavasti blogin ura neulomona on hivenen, hmm, kunniakkaampi. ainekset siihen ainakin on: joulukuussa 2009 syntynyt esikoispoikani on ilmeisesti laukaissut jonkin käsityöhormoonin, ja kyllä, kutomismania on aivan omaa luokkaansa. toimikoon siis tämä neulomo pakopaikkana näille tarkkaan varjelluille mummomaisille käsityöharrastuksilleni (tai muuten mieheni takavarikoi kaikki puikkoni ja ohjaa anonyymien neuleholistien kokoukseen).

no niin, nyt ollaan käännytty ruokablogista käsityöblogiksi... ollaankohan sitä, öö, muotiblogi kahden vuoden päästä. ha!